sunnuntai 14. syyskuuta 2014

9-vuotiaan pojan hurrrrjat Halloween-synttärit

Pikkuveljeni on monesti toivonut Halloween-teemaisia synttäreitä, mutta jotenkin on tuntunut, että syyskuun alussa on vielä liian aikaista. Nyt kuitenkin mieli muuttui ja pistettiin 9-vuotiaalle Halloween-teemaiset synttärit pystyyn :)



Tällaisin kutsuin kutsuttiin pikkuveljeni kavereita meille juhlimaan. Askartelin kutsut Sinooperista löytämälläni lauta-aiheisella kuviopaperilla ja nupiksi laitoin koristehaaraniitin. Vielä pelottavan houkutteleva tulostettu teksti oveen ja kutsu oli valmis :) Helppoa, mutta näyttävää! :)
Ja kyllä ne lapset uskalsivat tulla ;)










Kattaukseen valittiin värit Halloweenista -oranssia ja mustaa. Liinana toimi minun opiskelutarkoituksiin värjäämäni oranssi lakana. Liinan päälle pöydän keskelle olin virkannut mustasta langasta hämähäkin seitin ketjusilmukoin ja siihen päälle laitettiin pimeässä hohtavia hämähäkkejä. Tämä somiste jäi valitettavasti kuvaamatta tarkemmin, mutta kakkulautasen alta se pilkottaa :) Ikkunalle askartelin Pinterestistä tulostamieni Halloween-aiheisten kuvien rivistön. Taustalla vanhasta kirjasta revitty sivu ja oranssi kartonki. Niittasin kunkin sivun juuttinaruun.


Kertakäyttömukit saivat halloweenmaisen asun pääkallokuvioisella washiteipillä. Samaa kuosia on myös kakkutikkari kupissa. Ihanat tähtikuvioiset mustavalkoiset pillit ovat Sinooperista, joissa näitä oli monessa värissä. Kertakäyttölautaset ovat Confetista, Servetit tavallisesta sekatavarakaupasta. Kurpitsalyhdyt löytyivät kotoa sattumalta ja ne pääsivät myös koristamaan pöytään. Kattolamppu sai seurakseen kaksi mustaa Pom Pomia :)


Kakkuna toimi Kinuskikissan Haamujuhlan suklaahuipennus, mutta täytteenä kondensoidun maidon sijasta toffeevanukasvadelmatäyte. Muina tarjoiluna olivat pääkallomuffinssit, hopeatoffeekakkutikkarit, kinkkujuustokierteet, juustotikut ja nämä peruspullat, jotka oli vain leivottu vähän eri muotoon.


Yhdeksän kynttilääkin sammuivat tuosta noin vaan :) Synttärisankari oli oikein tyytyväinen juhliinsa. Menoa ja ääntä meillä riittikin poikajoukon vallatessa talon ;)


Värikkäitä  syyspäiviä teille toivotellen,

Iina

6 kommenttia:

  1. Hauskat halloweenit :) itsekin miettinyt niitä järjestävän ja tästä sainkin inspiraatiota, kiitos siitä :)

    VastaaPoista
  2. ps. hännänheilutuksia haukuille :D

    VastaaPoista
  3. Ihanat juhlat!!! Ja hui kun tuo kakku näyttää vikassa kuvassa pelottavalle, ihan ku oikeita hämähäkkejä!!! :D

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja <3 Kiitos, että jätit viestin!